Avainsana-arkisto:arvostelu

Voisiko tarina suomalaisesta lentokonekaapparista olla mitään muuta kuin tragikomedia? Jo pelkkä ajatus kuulostaa omituiselta – eihän Suomessa kaapata koneita. Ei niin, ei sitten vuoden 1978, jolloin Aarno Lamminparras nousi Oulussa Caravelle-suihkukoneen kyytiin pistooli taskussaan. Hänen matkaansa seuraa Kaappari, joka ei pääse perille aivan tyylipuhtaasti mutta ei päädy mahalaskuunkaan.

Tim Burton on tehnyt viime vuosina liian monta elokuvan irvikuvaa, joissa on eloa osapuilleen yhtä paljon kuin täytetyssä kärpässä. Ennusmerkit povaavat kehnoa myös Frankenweenielle, sillä onhan se kierrätystä Burtonin omasta lyhytelokuvasta 1980-luvulta. Siispä riemuitkaa, kaikki kansat! Innoituksen salama on osunut ohjaajaan ja puhaltanut hänen elokuvaansa hengen.

Esitän teorian elokuvarikollisista: mitä vähemmän puhetta, sitä kovempi jätkä. Katsokaa nyt vaikka Frankieta ja Russellia, Killing Them Softlyn luihun näköisiä pyssymiehiä. Heillä on suuret suunnitelmat, joista riittää paljon puhetta, mutta tekemisen kanssa on vähän niin ja näin.

Onko muka hauskaa, että läpikänninen mies ajaa mopolla halki öisen Kallion ja huutaa kuin psykoottinen sika? Kyllä on. Juoppohullun päiväkirja nimittäin onnistuu erittäin vaikeassa tehtävässä: se on ööliääliökomedia, joka naurattaa.

Voi Ang Lee, miksi sinun piti taas särkeä sydämeni? Jäämyrsky, Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme ja Brokeback Mountain ovat kauniita ja surullisia elokuvia, joista jäi ainoastaan hyviä muistoja. Mutta tämä Piin elämä, oi ja voi sentään – neonsävyillä kuorrutettu höpöhöpöhtävä kirjasovitus, josta jää mieleen digitaalinen tiikeri ja hölmistynyt olo.