Reverse Shotin erittäin kiinnostava 11 Offences of 2009 -listaus pohjautuu pitkälti siihen, että kritikoitavan elokuvan moraalis-eettis-poliittinen sisältö on hanurista.
Se on aihe, johon on hyvä kiinnittää huomiota. Saattaa johtua humanistitaustastani, mutta mielestäni tekstien taustalla vaanivien oletusten avaaminen on yksi kriitikoiden päätehtävistä. Nautin esimerkiksi United 93 -leffasta, jonka arvomaailma on vähintäänkin epäilyttävä.
Mutta. Toisaalta kyseessä on myös aihe, josta valittaminen on turhaa. Sillä jos on niin, että
- kriitikko katsoi elokuvan, löysi sen korruptoivan viestin
- mutta ei oletettavasti kuitenkaan muuttanut omia arvojaan leffan mukaiseksi
- niin eikö silloin jokainen katsoja voi negatoida kriitikon kirjoituksen avulla lähdetekstin harmillisen osion ja keskittyä nauttimaan siitä mikä toimii?
Ajatus on läheistä sukua fiskeläiselle vastaluennalle. Mainittakoon myös, että en ole missään tapauksessa immuuni moralisointitaipumukselle omissa kritiikeissäni. Joskus se tuntuu relevantilta, joskus ei. Yleensä kyllä aina hävettää jälkikäteen, jos on pitänyt taideteoksen – tahi kulttuuriteollisuuden tuotoksen, ihan miten vaan – tärkeimpänä vikana sen poliittisia näkemyksiä. Olen näemmä todennut saman arvioidessani 300-rainan.
